No ei toi Matte oo vieläkään ehtinyt siistiä mun blogi-sivua. Mutta meidän, tai oikeestaan Fatoun kotisivut aukes tänään ja Matte on pyytänyt että se sama webbmaasteri tekis mun ja Fatoun blogitkin vähän niinku persoonallisimmaks. Se lupas, kuhan ehtii. Niin Fatou on siis toinen parson, mun kaveri joka asuu meillä. Se väittää välillä ettei se oo mun kaveri ollenkaan, mä oon kuulemma ihan lapsellinen ja beibi. Mut kyllä mä tiedän että sen elämä ois ihan tylsää ilman mua! Perjantainakin kun mä revin ne matot niin Fatou vaan hurras vieressä! Fatou kirjottaa sen blogia på svenska, ku meidän perheessä käytetään kahta kieltä - te voitte käydä katsomassa jos haluutte; http://fatous.vuodatus.net/ Musta meinas tulla paisti perjantaina. Ihan totta! Me oltiin ulkona yhdellä sellasella kalliolla missä me käydään aika usein, se on tän meidän kotikaupungin keskustassa melkein. Oli satanut pehmeetä lunta ja minä ja Fatou saatiin riehua ja leikkiä vapaina lumessa. Matte seisoskeli ihailemassa maisemia sillä aikaa. Siihen meidän yläpuolelle tuli merikotka, ja Matte oli ihan intovääränä, se ei ollu ikinä nähnyt kotkaa niin läheltä, ihan parinkymmenen metrin päästä! Se harmitteli kun ei tullut kameraa mukaan (Matte siis, ei se kotka) samalla kun se Hurjan Iso Kotka laskeutu vaan alemmas ja alemmas. Matte tajus yhtäkkiä että sillä kiilui aamiaisbuffetin kuvat silmissä, ja huusi meidät Fatoun kanssa luokseen ja pisti meidät kiinni. Me seistiin ihan paikallaan ja katsottiin sitä kotkaa pari sekuntia vaan, mä rupesin just miettimään että pitäiskö sitä pelätä, kun se hyökkäs Karmeet Kynnet edellä mua kohti! Matesta lähti sellanen kummallinen ääni, se väitti myöhemmin että se yritti karjasta mutta meitä ois kyllä Fatoun kanssa naurattanut jos ei ois ollut niin vakava paikka. No sitä kotkaakin kai rupes naurattamaan, tai sitte se vaan ihmetteli että kuka sen aamiaslautaselle änkee, mutta joka tapauksessa siltä meni pasmat siksi aikaa vähän sekasin että sen piti ottaa vähän korkeutta ja Matte ja me juostiin karmeeta vauhtia tiheempään metsään ja sieltä kotiin. Voi vitsi! Matte huomas vasta myöhemmin että mulle oli tullut pieni skraadu toisen silmän yläpuolelle, mutta se ei ollu varma että tuliko se kotkan kynsistä vai siitä kun me hyökättiin sinne pöpelikköön. Se tuli kyllä jostain risusta, ei se kotka ehtinyt musta ottaa kiinni. Mä oisin PURASSU sitä tosi kovaa! Tänään ku me oltiin aamulenkillä me nähtiin se kotka taas, ja Matte sano että nyt ei mennä kaltseille. Sit piti vaan luistella pitkin noita jäisiä polkuja. Mut ehkä se on parempi kun pataan joutuminen kuiteski.