No niin. Musta on nyt kuulemma tullut isä. Mulle niitä pentuja ei kyllä ole näytetty, mutta niin väittävät. Jotain ininää tuolta Fatoun huoneesta kyllä kuuluu, ja se tuoksu... Matte sanoi että tuli neljä tyttöä ja kaksi poikaa. Ei mikään huonompi homma! Niistä viisi kuulemma muistuttaa mua, kolme oikein erityisesti. Niillä on samanlaiset maskit naamassa kuin mulla, sanoo Matte. Ja hitsi, miksen mä saa niitä pentuja nähdä? Fatou on tosi tiukkana, se vaan murisee mulle kun mä yritän viattomasti vähän tuoksutella sitä kun se käy välillä pikaisesti ulkona (muuten se vaan hoitaa niitä vauvoja). Mitäs tasa-arvoa se on, kysynpähän vaan?

Matte on ihan ihastunu meidän lapsiin. Toinen pojista on kuulemma vähän pulleroisempi, ja maiskuttaa äänekkäästi maitobaarissa. Matte kutsuu sitä Buddhaksi. Toinen pojista on pikkiriikkinen siihen Buddhaan verrattuna, sanoo Matte. Se poika on ihan valkoinen, läikät vaan silmien päällä. Matte kutsuu sitä Toubabiksi. Toubab on senegalilaisten nimitys valkoihoisille. Matte oli perheen kanssa Senegalissa töissä muutama vuosi sitten, ja siellä ihmiset sanoi Bonjour, toubab! kun ne käveli kaduilla. Se on ihan ystävällismielinen nimitys. Sieltä muuten Fatoukin sai nimensä, yhden senegalilaisen terrierienergisen naisen mukaan.

Fatou on ollut aika väsynyt. Se kuulemma vaan nuokkui ensimmäiset päivät siellä pentulaatikossa ja imetti yöt ja päivät. Tänään se on malttanut käydä ekaa kertaa lenkillä. Lyhyellä, mutta kuitenkin. Matte sanoo että Fatou on tosi hyvä äiti. Mun mielestä se vois olla pikkusen vähemmän itsenäinen. Mutta okei, kai mä sitte saan riehua niiden pentujen kanssa kunhan ne pysyy tolpillaan.