Toi meidän Matte on vähän sellasta palelevaista sorttia. Aina kun iltasella aurinko painuu vähän alemmaksi niin jo sillä on villasukat jalassa. Mä ajattelin että täytyy sitä vähän auttaa.

Mä olin toissailtana vähän tutkimusmatkalla siinä meidän mökin tuntumassa - vähän kauempana kuin oikeestaan ois sallittua. Matte on tullut siihen tulokseen että mä muistutan vähän tota mun Aunt Zoraa joka kanssa tekee ihan omia kierroksia metsissä. No, mä sitten kohtasin yhden supikoiran joka kyllä piti hirveetä meteliä (Matte luuli että se on vähintäänkin puuma joka kiljuu metsässä), mutta mä en antanut sen hämätä vaan nappasin sen kiinni ja vein Matelle, turkiksiksi. Oli aika myöhä ja ihan pilkkosen pimeetä niin että Maten piti mennä sisään hakemaan fikkari että se näkisi mitä mä sille oikein toin. Kun se näki sen supikoiran niin se kyllä kehui mua kamalasti mutta oli samalla vähän ihmeissään ja tohkeissaan että mitä se sillä nyt oikein tekisi... Turkin tietysti, siksihän mä sen toin!
Matte halus kuitenkin tsekata että olinko mä saanut turpiini ja kutsui mua niin että mun piti jättää se supikoira siihen - ja sehän ottikin käpälät alleen ja vihahti metsään! Se oli vaan leikkinyt kuollutta, pentele! Mä menin kyllä perään mutta äänestä päätellen se supinen kiipesi puuhun ja rääkyi siellä. Mä kävin vielä pariin kertaan sitä etsimässä mutta sitten Matte pyysi mut sisälle. Ja mä olinkin aika puhki!

Myöhemmin Mattea harmitti kun se oli niin tumelo ettei tajunnut ottaa kameraa sen fikkarin lisäksi. Mutta mä sanoin ettei huolisi, mä tuon kyllä lisää turkiksia. Enkä varmana enää päästä niitä karkuun!